125x125 Ads

Random treenailua

0 kommenttia
Me ollaan nyt tällä viikolla joka päivä tokoa treenailtu ulkona ihan omalla kotipihalla jotain pikkujuttuja, kuten just tota ettei Joiku ennakoisin perusasentoa. Se oppii hitaasti ja toistoja on tarvittu tosi monta, mutta kyllä se tuntuu oppivan. Oon kyllä tosi onnellinen, että mulla on koira joka kestää noita toistoja, varsinkin kun harvoin palkkaan sitä niitten välillä muuten kuin rapsuttamalla tai sanomalla "hyvä". Ja se jaksaa kuitenkin koko ajan innokkaasti tehdä. Ihanan miellyttämishaluinen penska.  ♥
Mun niin tekis mieli jo ruveta kattelemaan noita Koiramme-lehden tokokokeita. Koska eihän sitä kisakokemusta muuten tule kuin kisaamalla, että jos nyt sitten ilmoittelisin tuon vaikka johonkin heinäkuussa olevaan tokokokeeseen ja sitten siellä nään, että mitä pitää vielä hioa. Oon täysin valmis menemään ALO0:nkin hakemaan.
Nyt ollaan myös treenattu tuota, että se enää haukahtaisi kerran tai pari taka-aidalla ja tulisi sitten etuovelle hakemaan namin kiitokseksi, että ilmoitti toisen koiran menevän talon ohi. Se nimittäin on ollut aikaimoinen ongelma kun Joiku vartioi meiän pihaa haukkumalla. Toi palkkausjuttu on kyllä toiminut jo aika kiitettävästi, se on pystynyt keskeyttämään haukkumisen ja tulemaan minun luokse hakemaan palkkaa.
Kyllä siitä vielä hieno tulee. ♥
Lisätietoja »

Heis!

0 kommenttia
Tervetuloa Joikun blogiin ja aloitetaampa tässä heti kertomalla meidän tämän viikon koiramaiset menot ja meiningit.
Maanantaina käytiin treenailemassa Minnan ja suomenlapinkoirauroksen Oton kanssa tokoa ja kuvailtiin samalla koiria, otettiin mm. viimein Joikusta hyvä rakennekuva. Joiku toimi tokoillessa taas tosi hienosti, ainoastaan minä säädin vähän liikkeestä seisomisessa, että koira luuli meidän tekevän liikkeestä maahan menoa. Höh. Onneksi sitten Minnan avustuksella sain sen menemään ja lopulta tehtiin hienot liikkeestä seisomiset. Nyt pitäisi vaan treenata, että Joiku ei enää ennakoisi perusasentoa... :/
Pari kuvaa, kaikki on ottanut Minna Rummukainen.


Perjantaina käytiin Jokimaan raviradalla match showssa piiiiiitkästä aikaa. En edes muista koska oltaisiin viimeksi oltu. Joiku meni niin hienosti ja oli niin hieno, että rupesin jo epäilemään, että mulla oli koira vaihtunut jonkun kanssa, mutta ei, tottahan se mun hieno pieni lapinlapsi oli. Pitäisi vaan ruveta opettamaan, että pitäisi ravaamisessa katsekontaktia, niin näyttäisi kivemmalta. Joiku nykyään kyllä seisoo niin nätisti, että. Tulokseksi tuli kuitenkin loppujen lopuksi SIN ei sij, mutta eipäs ainakaan pudottu ensimmäisten joukossa sinisten kehässä. ;)

Nyt sitten tänään, sunnuntaina, tehtiin aikamoinen retki. Minä sain kivan idean, että lähdetäämpä käymään Joikun kanssa Hyvinkäällä möllitokossa, kun sinne pääsee junalla niin halvalla. No, me sitten aamulla lähdettiin aikaisin ja mentiin Hyvinkäälle ja löydettiin vieläpä kisapaikalle. Paikanpäällä sitten oli tietenkin kuuma hiekkakenttä jossa oli vain vähän varjoja (parhaaseen varjopaikkaan ei koirien kanssa saanut mennä :< ). Joikuhan tietenkin väsähti siinä odotellessa aivan täysin ja mua pelotti aivan hirmuisesti, että kuinka meille käykään. Loppujen lopuksi se menikin odotettua paremmin (vaikka huonosti siltikin):
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 7 (21) - Muuten oli kivasti, mutta päästiin juuri jollekkin paikalle missä haisi aivan älyttömän kiinnostavalle, Joiku sitten haisteli ja lopussa muutama sekuntti ennen ajan loppua nousi seisomaan, ja ennakoi sitten vielä perusasennon.
Seuraaminen kytkettynä: 6 (12) - Meni vähän normilenkkeilytyyliin. Piti kontaktia vain viime metreillä ja oli laiskaa menoa. Sitten lopussa meni perusasentoon aivan liian eteen.
Seuraaminen taluttimetta: 7 (28) - Meni suht nätisti. Tosin kontakti rakoili aika paljon. Jälleen istumiset liian kauas eteen.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8 (16) - Seuraaminen surkeaa ja ennakoi perusasennon.
Luoksetulo: 5 (15) - Tuli vasta kolmannella käskyllä. Ei kuitenkaan nollille mennyt.
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0 (0) - Meni maahan.
Estehyppy: 9 (18) - Hyppäsi viiveellä ja ennakoi perusasennon.
Kokonaisvaikutus: 8 (8)

Tulos: 128/200 p. ALO3

Tuota möllitokotulosta ennen ollaan saatu nyt muutaman kuukauden sisään ALO2 ja ALO1.
Nyt sitten vaan koko kesä treeniätreeniätreeniä ja sitten syksyllä Jyväskylään erkkarin yhteydessä olevaan rotumestaruuskokeeseen!
Lisätietoja »
 

Copyright © 2010 • Joiku • Design by Dzignine