125x125 Ads

Leirikuulumisia

0 kommenttia
Oltiin tässä 17.-20. päivä Valkealassa, Orilammen majalla jossa järjestettiin jokavuotinen Lappalaiskoirat ry:n kesäleiri.
Päästiin mm. kokeilemaan ensimmäistä kertaa agilityä Joikun kanssa, enhän minä tuohon olisi uskonut, että se olisi mitään osannut tehdä, mutta yllättävän hienosti ja VAUHDIKKAASTI meni! Ehkä me vielä tästä lajista innostutaan. Tosin syksyn kaikki ryhmät taitaa olla jo täynnä, sen lisäksi tuo laji maksaa ihan mansikoita. :/
Kokeiltiin myös piiiitkästä aikaa, reilu vuoden tauon jälkeen hakua. En ois odottanu hetkeäkään, että se tekis niin hienosti kuin teki. Otettiin siis norjalaista sekametsää, maalimiehiä oli yhteensä neljä ja kaikkien luoksi meni vauhdilla ja hienosti. Haukkumaanhan mä en tota vielä pyydä kun se on vasta harjoittelu vaiheessa (joo, me harjoitellaan LAPINKOIRAN kanssa haukkumista...)
Sitten oli ihan perus muuta leirimeininkiä, jh-treeniä ja niin edespäin. Oli myös kiihdytyskisat joissa tultiin viimeisiksi ajalla 9,83s. Matkaa oli 60m.
Leirinäyttelyssä sijoituttiin nartuissa sijalle 3. yhteensä seitsemästä koirasta. Junior handlerissa Joiku päätti, että kehän laidalla valokuvaava mies oli ylitsepääsemättömän pelottava, joten se sitten ravista ja seisomisesta, joten sijalle 5. mentiin, yhteensä viidestä kisaajasta.
Kuvia en tyhmänä muistanut Joikusta ottaa ensimmäistäkään tuolla, mutta muita koiria kuvasin senkin edestä.
Kuvat löytyvät täältä.

Sitten vähän muuta, että mä tänään päätin vakavissani harkita 1.10. olevaa lappalaiskoirien rotumestaruus tokokoetta Joikun kanssa, sekä ensi maanantaina 25. päivä mentäis vähän niinku koilavauvvoja kattomaan. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää!
Lisätietoja »

Laamanaama kalliolla

3 kommenttia
Heh.. Joiku on nyt parissa päivässä saanut pari uutta lempinimeä: Laamanaama ja Koomalaama, myös Lapinlaamakoira. Jaa miksi? No se on jatkuvasti niin... laama. Laama sanastahan tosin tulee mieleen ihmisten päälle sylkevä isokokoinen nisäkäs, mutta mutta...
No mä olen aina halunnut laamaa niin nyt mulla on lapinlaamakoira, riittääkö selitykseksi?
No enivei käytiin ton laaman kanssa kalliolla maanantaina vähän kuvailemassa. Ai vitsi siellä sais vaikka kuinka hienoja kuvia. Jos ois hieno kuvauskohde. Hommahan meni niin, että kallion puolivälissä menee hiekkatie joka on varsin suosittu koiranulkoilutusreitti. Joikuhan tosin on niin hienosti koulutettu, että sitä voi pitää vapaana milloin vaan. Vai onko?
No, käveltiin ylös sinne kalliolle ja vastaan tulee nainen pieni terrieri flexin päässä kiskoen. Ne ilmestyivät aivan yhtäkkiä kuin puun takaa ja Joiku sitten säikähti sitä niin, että alkoi haukkumaan. Tästä saatiinkin sitten kuulla terrierinomistajalta kuinka vaarallinen ja huonosti koulutettu Joikun on. Öö lolwut?
No mutta tuota. Kalliolla otin Joikun vapaaksi ja pyysin sitä istumaan siihen, että saisin pari kivaa posetuskuvaa sieltäkin. Joiku vilkaisi mua tyylillä "hah, turha luulo" ja haisteli sitten pusikkoa. Yh, mä oon loistava koiran omistaja ilmeisesti... No, sain sen lopulta istumaan ja yritin vieläpä saada jonkin sortin rakennekuvaakin, siitä ei kyllä mitää hienoa tullut.
Tässä on kuvasato:










+ Huomenna möllitoko Löytynmäen kentällä!
+ Parin viikon päästä pentuakattomaan. Hihii. :3
Lisätietoja »

Hieman tavallista oudompaa...

0 kommenttia
Kassun ja Rommin blogista kopioitu, joka on kääpiösnautser Amorin blogista kopioitu (xxx) idea.
Pakko kokeilla.


1. Tältä näytimme muutama vuosi sitten (tai oikeastaan puoli vuotta sitten... Vanhempaa kuvaa ei löytynyt + olempas rumaakin rumempi taas...) (Kuva: Juha Vakkilainen)


2. Toisinaan Joiku on erittäin edustava. (Jaa'a...)


3. Tästä kuvasta voi päätellä, mitä harrastamme/harrastimme. (Kuva: Minna Rummukainen)


4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle. (Se on niin kaunis.)



5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessa.




6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen: Tuiken ja Saaran vierailu meillä. (Kuva: Saara Kangasniemi)




7. Muun muassa nämä persoonat ovat huippuja!




8. Tämä on mielestäni kaunis kuva.




9. Lopuksi paras kuva ikinä. (Vaikea valinta, tosin tästä vaan tykkään. Vaikkakin toi risu kuonon edessä vähän häiritsee...)




Sitten vielä tekstein viime päiviltä... Käytiin mökillä (to - la), Joikulla oli hirmu kivaa kun pääsi mm. veneilemään ja juoksemaan metsässä kovaa. Ihanaa nähdä se omana itsenään valeraskauden jälkeen (josta en vielä maininnutkaan, eli Joikulla oli vähän aikaa sitten valeraskaus joka on kuitenkin lääkityksen ansiosta jo mennyt). Myöskin ollaan taas vähän treenailtu ja toi näyttää siltä, että kyllä me varmaan parin vuoden sisään ollaan Tk1-tunnus hommaamassa, mutta jätetään homma sitten siihen Joikun osalta.
+ Pian saadaan mahdollisesti kivoja porovauvauutisia, niitä odotellessa.
Lisätietoja »

Viro

2 kommenttia
Käytiin Virossa, tarkemmin Pärnussa 17. kesäkuuta FCI 1&5 ryhmänäyttelyssä Joikun kanssa. Kokemus oli kyllä kieltämättä mielenkiintoinen, käydä ulkomailla koiranäyttelyssä, vaikkakin tuomari ole suomalainen, joten hänen kanssaan pystyi suomea puhumaan. Mielenkiintoista oli myös käydä näyttelyssä missä Joiku oli ainoa suomenlapinkoira.
Joiku odottelee kehään menoa.
Joikulla ei taas ollut paras päivä ja oli niin kuuma, että se keskittyi varjossa mököttämiseen, mutta kehässä meni kyllä hyvin. On siitä niin hieno tullut kun nätisti jaksoi ravata kehässä ja seistä hienosti. Arvostelua en muista ulkoa, mutta siinä Joiku sai paljon kehuja, mutta miinusta oli huonosti kulmautuneet etu- ja takaosat, sekä huono turkki, joten laatuarvosanaksi tuli EH ja sijoitus luokassa ensimmäiseksi. Olen kyllä tosi tyytyväinen, koska tuon parempaa arvostelua ei Joiku voisi saadakkaan.
Näyttelytouhu väsyttää.
Sitten lähdettiin saman päivän illalla kohti Saarenmaata missä vietettiin seuraava viikonloppu. Ah, ihania hiekkarantoja. Joiku ainakin tykkäsi.
Eipä tässä sitten tämän enempää kerrottavaa olekkaan, joten kuvia. :--D
Joiku poseeraa kaiteella. Takana näkyy pyöreä järvi nimeltä Kaali.









Joiku ei oikein tykkää vedestä... :D




Joiku löysi vanhan bunkkerin ammunta-aukon jossa oli ihanan viileää lepäillä.



Lisätietoja »
 

Copyright © 2010 • Joiku • Design by Dzignine